Kuten varmaan tiesittekin, onEscapee on ikään kuin Another Worldin ja Flashbackin jatko-osa, jonka juonikin menee hyvin samankaltaisesti, eli mies joutuu toiseen maailmaan, tässä tapauksessa toiselle planeetalle alienien tai oikeammin niiden androidien kidnappaamana. Siellä sitten riehutaan ja paukutaan ja pyritään parhaan kyvyn mukaan kotia kohti.

Heti juoneen liittyen on mielenkiintoista, että alkuintroja on kaksi. Toinen on alkudemo, joka tulee peliä normaalisti pelattaessa ja jossa näytetään, kuinka Daniel White kaapataan ja kuinka hän onnistuu selviämään kaappaajistaan ja joutuu tilanteeseen, josta peli alkaa. Toinen on ohjekirjasta löytyvä samainen tarina Daniel Whiten näkökulmasta kerrottuna. Ohjekirja löytyy CD:ltä.

Jälkimmäisen tarinan mukavana puolena on, että sen voi englannin sijasta lukea myös 18 muulla kielellä, myös suomeksi. Sen on kääntänyt Jari Pakarinen ja tarkistanut Sami Raunio. Suomenkielinen käännös on varsin hyvä, vaikka parantamisen varaa siitäkin löytyy. Esimerkiksi turhan tarkka ammattilaissanaston käyttö, kuten "kaksoisosoita" "kaksoisklikkauksen" sijasta oli hieman oudon kuuloinen, ja itse asiassa pari sekuntia mietinkin, mitä se tarkoittaa. Syy tähän on kuitenkin suomen kielen kääntöpolitiikassa eikä suomentajissa.

En olisi myöskään pistänyt pahakseni, jos suomentaja olisi käyttänyt omia sanoja useamminkin kuin nyt sen sijaan, että teki lähinnä suoria käännöksiä. Esimerkiksi "amazing graphical effects" toimii hyvin englannin kielellä, mutta suomennettuna "hämmästyttäviä grafiikkaefektejä" kuulostaa hieman hauskalta. Olisi ollut parempi hieman vaikka liioitella tekstin sisältöä ja muuttaa ilmaisuksi "uskomattomia erikoisefektejä", sillä "grafiikkaefekti" ei oikein istu suomen kieleen ja "hämmästyttävä" kuulostaa hieman hupaisalta. Lisäksi englannin kielen sanan "amazing" vastaus on "wow!", kun suomen kielen sanan "hämmästyttävä" vastaus on hölmistynyt naama ja "hä.". Eli oikeastaan vastaus, jota "amazing"-sanalta odotetaan vastaa suomen kielen sanojen "upea" tai "uskomaton" vastausta "vau!".

Muutamaa kirjoitusvirhettä (kuten "käytä konetta itsesi heittämiseen koneen ylitse", kun tarkoituksena on ilmeisesti ollut toisen "koneen" sijasta käyttää sanaa "este") lukuunottamatta on suomennos täysin kelvollinen, ja siitä onnittelut suomentajille. Kun suomentajat eivät ole saaneet edes palkkaa työstään, niin ei heitä voi parista pikkuvirheestä moittiakaan, sillä kirjoitus- ja ajatusvirheitä sattuu yhtä lailla myös ammattilaisille.

Kuten osa lukijoista on varmaankin jo huomannut, en ole tehnyt tätä artikkelia arvostellakseni peliä niille, jotka eivät ole peliä vielä ostaneet, vaan minä pikemminkin arvostelen pelin kuten kriitikot arvostelevat elokuvia. Jos et ole vielä pelannut onEscapeeta lävitse ja haluat vielä saada pelistä kaiken sen jännityksen ja yllättävyyden irti, niin jätä tämän artikkelin lukeminen myöhemmäksi.

[Toim. huom.: Kriitikot tosin eivät arvosteluissaan yleensä kerro elokuvan juonta läheskään yhtä tarkasti kuin tässä artikkelissa on kerrottu koko pelin tapahtumat ja niiden tulkinnat, joten varoitus on todella aiheellinen. Lukeminen kannattaa lopettaa tähän, ellet välttämättä halua tietää koko pelin juonta ja tapahtumia. Pelin jo läpi tai osittain läpi pelanneille tai pelissä jumiin jääneille artikkeli varmasti antaa paljon ajateltavaa, joten tutustukaa ihmeessä! Tällaista ette ole ennen lukeneet. Peliartikkelien uusi ulottuvuus on täällä. Vain Sakussa.]

Peli alkaa, kun Daniel White herää Muukalaisten planeetan kaatopaikalta ja huomaa ensimmäiseksi yläpuoleltaan koneen, joka ei ole tullut joulupukin lailla antamaan lahjoja, ellei hengiltä sädetystä sitten lasketa sellaiseksi. Danielin ei auta muu kuin juosta. Vaihtoehtoisesti Daniel tosin voi hyppiäkin eteenpäin, mikä muuten onkin ollut niin Another Worldissa kuin myös Flashbackissa se perinteinen epäloogisuus: mies nimittäin hyppii nopeammin kuin juoksee, mikä on mielestäni hyvin outoa. Olisi jonain päivänä hauska nähdä, kun kaikki maratonjuoksijat hyppisivät koko matkan ja tekisivät samalla nopeusennätyksen.

Tunnelma ensimmäisessä osiossa on varsin hyvä. Tummansininen tausta ja sade ovat aivan omiaan luomaan tunnelmaa siitä, että nyt tosiaan ollaan yksin vailla kenenkään apua, ja kaikki päätökset tästä lähtien ovat omiasi, eivät muiden. Elokuvamainen taustamusiikki, jossa käytetään mahtipontisia mutta hillittyjä rumpuääniä ja viulun tapaista hieman normaalia korkeampaa säveltä, on myös omiaan luomaan tilanteeseen jännitystä. Musiikki alkaa vielä rumpusarjalla, mikä kertoo saman tien, että nyt se alkoi, nyt on aika toimia. Musiikki on ilmeisesti pyritty tekemään pituudeltaan sellaiseksi, että juuri ratkaisevimmalla kohdalla aluetta on jännittävin kohta musiikissa. Tosin minulla musiikki ei ainakaan koskaan ollut kovin hyvin rytmissä tapahtumien kanssa.

Jos Danielia kuljettaa vasemmalle menon sijaan alussa oikealle, niin pääsee näkemään paikan, jossa on laseraita ja joku muukalaisten elukka. Paikassa voi olla rauhassa, sillä sädettäjäkone ei kykene tulemaan sinne ollenkaan. Paikka on hyvin suunniteltu, heti aloituspaikan ja toiminnan vieressä, jonne voi ikään kuin mennä rauhassa miettimään asioita. Voi melkein kuvitella, miltä Danielista tuntuu katsella paikkaa tietäen, että vasemmalla on vaara ja tässä kohtaa rauha mutta ei vapautta, ja laserit kuin kalterit vielä muistuttavat vapauden riistosta.

Mikä kaikkein tuskallisinta, eläimet, jotka aina ennen ovat olleet niin mukavaa katseltavaa, lisäävät nyt vain kipua näyttämällä olevansa vapaita. Kun eläin vielä syö aidan yli toisella puolella olevan puun lehtiä, nostaa se kurjuutta entisestään, sillä eläin ei ole edes sidoksissa rajoihin, jotka muukalaiset ovat asettaneet. Ei helpota sekään, että eläin syödessään muistuttaa siitä, että on pakko jatkaa vasemmalle, sillä ikuisesti ei elä ilman ravintoa, eikä sitä ole paikoillaan seisomalla tiedossa.

Ei siis auta muu kuin lähteä vasemmalle. Vähän matkaa vasemmalle juostuaan alkaa ihmetellä, että mitä hittoa se äijä nyt alkoi kävellä, kunnes tajuaa, että edessä on kaatunut puu, jonka alitse pitää vieriä. Oikeastaan yksi pelin häiritsevimpiä asioita on, että Danielilla on liikaa omaa tahtoa, sillä häntä ei voi ohjata juoksemaan päin seinää. Ei sinänsä, että asialla olisi pelin kannalta merkitystä, itse asiassa päin vastoin: kun tietää, ettei Daniel hyppää, niin on turha pohtia, pystyisikö Daniel hyppäämään oikeasta kohdasta esteen ylitse. Olisi silti ollut mukavaa välillä juosta päin seinää kuten Flashbackissa.

Seuraava harmittava asia on valintojen vähyys: yleensä on vain yksi ainoa tapa päästä eteenpäin. Olisi ollut mukavaa, jos edes sähköaidan ohi olisi päässyt jollain muullakin tavalla kuin koneen sädettä hyväksikäyttäen. Pulmat pelissä ovat henkilöstä riippuen joko helppoja tai vaikeita. Itse ainakin huomasin, että usein sellainen kohta, jota itse en ollut millään tajunnut, oli toiselle helpoin mahdollinen ja vastaavasti taas sellainen, joka oli toiselle ollut vaikea, oli minulle ollut helppo.

Ohjekirja kertoo lähes kaiken, mitä eri osioissa pitää tehdä, tosin ei kuitenkaan rautalangasta vääntämällä. Ongelma tosin on se, että joku joka ei muuta koneellaan tee kuin pelaa ei välttämättä tajua kyseistä ohjekirjaa ja on sitten turhan päiten jumissa, tai sitten vaihtoehtoisesti ei viitsi yleensä vaivautua lukemaan ohjekirjoja, ennen kuin tarve tulee. Itselleni kävi juuri jälkimmäisellä tavalla: jäin odottamaan, että joku brittilehti julkaisisi läpipeluuohjeet, kun en jaksanut mennä kaupunkiosuuden sokkelossa. Parin viikon odottelun jälkeen tulin lukaisseeksi ohjekirjan ja huomasin odotukseni olleen turhaa.

Kun juoksee tarpeeksi oikealle, saapuu jyrkänteelle, joka johtaa alas suoraan veteen. Jyrkänteelle saavuttaessa on piristävää huomata, että myös musiikki vaihtuu. Myös jyrkänteen reuna on turvapaikka, eli sädettäjä ei kykene tulemaan sinne asti. Taustalla näkyy muukalaisten kaupunki, joka lisää yksinolon tunnetta entisestään kun näkee, että siellä on väkeä, kaukana tavoittamattomissa, ja täällä olet sinä, yksin ja ilman apua. Jos jyrkänteeltä jatkaa vielä pari askelta oikealle, pääsee näkemään yhden monista kuolinanimaatiosta, tässä tapauksessa sellaisen, jossa Daniel putoaa kohti vettä ensiksi pari kertaa jyrkänteen seinämään iskeytyen.

Yleensä kuolinkuvat ja -animaatiot ovat varsin hyviä, mutta myös huonoja ja sopimattomia on joukossa. Hyvänä esimerkkinä sopimattomasta animaatiosta on yksi hukkumisanimaatio, joka on mahdollisesti skannattu suoraan taulusta. Onhan kuva hieno, mutta kun se ei toimi muun grafiikan kanssa. Välillä animaatioissa on huomattavissa silkkaa laiskuuttakin, etenkin loppudemoissa on suorastaan karmean näköinen noin alle kahdeksanvärinen ukkeli, jonka parta heiluu puhuessa.

Jotta pelissä pääsee eteenpäin, on sädettäjää käytettävä hyväksi ensiksi sähköaidan kohdalla antamalla sädettäjän ampua oikealle puolelle, jolloin Daniel lentää laukauksen voimasta sähköaidan yli, tosin samalla energiaansa menettäen. Toisen kerran sädettäjää käytetään ampumalla ja tuhoamalla alus pois säteen aiheuttaman aukon tieltä. Kun Daniel pääsee aukosta, ollaankin jo kokonaan toisenlaisessa paikassa, entistäkin ahtaammalla luolan sisällä. Siellä pistää ensimmäisenä silmään jokin kiiltävä esine. Se taitaa olla Duracell-pupun paristo, kun se kykenee myöhemmin pyörittämään jonkin sortin generaattoria aina ja aina vain.

Tässä vaiheessa huomaakin taas uuden typeryyden. Samassa ruudussa on kolme eri esinettä, joista tosin vain pariston voi nostaa, mutta esineitä ei tahdo erottaa joukosta millään. Ne olisi voinut näyttää hieman paremmin. Ei siihen välttämättä ihmettä tarvita osoittamaan, missä jokin esine on, mutta ei sinne ole mukava kutsua Sherlock Holmesiakaan sitä etsimään.

Seuraava vastaantuleva tyhmyys on se, että jos menee vasemmalle, sieltä putoaa alas. Ei siinä putoamisessa mitään, sillä sen kyllä arvaa, mutta se häiritsee, ettei putoamiskohtaa voi tietää kuin yliluonnollisilla kyvyillä. Tyhmyyksien vastapainoksi kuitenkin musiikki vaihtuu. Tällä kertaa musiikin ideana on yksinkertaisesti luoda vain tunnelmaa, mikä yleensä tehdäänkin käyttämällä yhtä kahta oikeanlaista tunnelmaa tuovaa soitinta parilla yksinkertaisella riffillä, ja niin myös tässä tapauksessa. Tyyppi on tällä kertaa lähinnä Ambient, kuten nimikin kertoo, ambience = tunnelma.

Tekijät ovat ilmeisesti tahattomasti tehneet vallan mainion juonen jatkon peliin pudottamalla Danielin kuoppaan. Äsken ylhäällä Daniel oli vangittuna, mutta hänellä oli kuitenkin mahdollisuus valita, minne päin hän menee, ja hän näki myös ulkomaailmaa. Nyt Daniel on luolassa, jossa laseraidan (jonka ehkä olisi voinut vielä jotenkin saada pois päältäkin) korvaa varmaan kuolemaan johtava jyrkänne, jota ei saa pois päältä. Aivan kuin se ei vielä riittäisi, ei Daniel saa enää edes nähdä taivasta, jota katsoessa voisi haaveilla vapaudesta, vaan jopa kaikki esteet, joiden yli olisi ehkä voinut kiivetä, on nyt korvattu läpipääsemättömillä ja läpinäkymättömillä kiviseinillä.

Daniel ei siis voi muuta kuin jatkaa matkaansa oikealle ja katsoa, mitä luolassa tulee vastaan. Heti oikealle päästyään Daniel joutuu väistelemään ruoskan näköisiä vihreitä kasveja. Sopii hyvin, että kun Daniel typeränä on hypännyt alas pimeyteen, niin nyt häntä rangaistaan siitä ruoskimalla. Typerästä päästä kärsii koko keho, ja isojen kihojen kyseessä ollessa myös sivulliset.

Kun vihreistä myrkyllisistä ruoskista on päässyt vierimällä ohitse, tulee vastaan paikka, jossa näkyy taustalla valoton käytävä. Tässä kohtaa on tehty taas mukavasti, sillä jos käytävään menee sisälle, näkyy Danielista vain tumma hahmo, ja jos Daniel kävelee käytävällä suuntaan tai toiseen on seurauksena kuolema, jonka animaatiokin on vain mustaa, jottei pelaajalle selviä, mikä Danielin tappoi.

Älykkäästi pelaaja kuitenkin jättää käytävään menemisen parin kuoleman jälkeen hieman myöhempään ja jatkaa matkaansa oikealle, jossa valogeneraattori sijaitseekin. Sinne vain paristo sisään, ja laite alkaa pyöriä riemusta. Nyt sitten pääsee sinne käytäväänkin, jossa on jopa valaistus ja jossa voi samalla nähdä, että oikealle mentäessä tappajan on täytynyt olla Daniel itse, koska ketään muutakaan ei paikalla näy.

Sen sijaan että menisi suoraan nyt valaistuun luolaan, on pelaajan kannalta hyvä käydä katsomassa seinässä oikealla olevaa kuviota, joka on myöhemmin olevassa älyosuudessa ratkaisu kuvio. Kuvion nähdessä tulee taustalle musiikki, joka yrittää viestittää jostain elämää suuremmasta, tosin huonolla menestyksellä. Kuva ja musiikki ovat kyseisessä kohdassa molemmat liian teennäisiä, mistä varmaan johtuukin, ettei edes Daniel vakuutu sen vertaa merkistä, että polvistuisi viisi kertaa päivässä sen suuntaan.

Jatkettaessa matkaa valoisassa luolassa tulee vastaan jos jonkinlaista öppiäistä. Luolaosuudessa onkin pelin kaikkein onnistuneimmat örvelöt. Olennot ovat hienoja, vaikka eivät kuitenkaan mitään elämää suurempia, tosin joku tavallinen vähemmän kauhukuvia nähnyt pulliainen saattaa vaikka riemastuakin olioiden kauhistuttavasta ulkonäöstä. Itseäni ne eivät muuten heilauttaneet kuin siinä mielessä, että hienoja ne olivat, mutta eivät ne nyt pahimmille elokuvahirviöille vertoja vedä.

Mukavaa on myös, että osa hirviöistä vaatii aivotyöskentelyä, ennen kuin suostuvat ohitse päästämään. Tosin erään fakiirin käärmeviljelmällä pääsevät pelintekijät jälleen kerran näyttämään epäpätevyyttään pelien tekemisessä. Itse juoksin ja ihmettelin kohdassa pitkään, mitä pitää tehdä, kunnes huomasin kerran pitkän aikaa pakoillani oltuani, että pusikko, jonka olin aikaisemmin ampunut, lähtikin liikkeelle. Jos pusikko liikkuisi hieman teräsmiesmäisemmin, niin pelaaja voisi kenties sen huomatakin, mutta nyt meni pitkään, että sen etanaakin hitaamman esityksen huomasin. Totta kyllä, että ohjekirjasta löytyi melko selkeä vinkki kyseiseen kohtaan, mutta olisi paljon mukavampaa, jos pelin läpipeluu olisi mahdollista myös ilman ohjekirjaa. Eihän elokuvaakaan nauhalta katsottaessa tarvitse videoiden ohjekirjaa kesken kaiken selata. Luolan puolessa välissä myös musiikki vaihtuu, mikä on taas positiivista.

Luolaston alkupäässä tulee vastaan varsin mielenkiintoisen näköinen hämähäkki, joka on ilmeisesti joko renderoitu tai ajoaikaisesti laskettu otus. Ihan hienon näköinen, vaikkei säväyttävä. Kyseisessä paikassa tulee taas se "mikroskoopilla tavaroiden etsintää" -virhe. Limassa kiinni olevaa asetta ei erota. Itse löysin aseen vahingossa kun päättelin, että jossain siellä pitää hypätä. Typerää on myös pikselitarkkuus kyseisessä kohdassa. Jos joku vaikka keksiikin, että siellä on ase mutta hyppää väärässä kohdassa, niin sinnepähän jää ase roikkumaan seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi. Tosin taas on ohjekirjassa tästäkin maininta.

Hämähäkin ja ilmeisesti renderoidun kivenvyörymän jälkeen pääsee Daniel hieromaan pelaajan nystyröitä oikein toden teolla, kun ensimmäinen koodattu ovi tulee vastaan. Nyt täytyy sitten muistella sitä kuviota seinässä; harmi vain, ettei kuvasta käynyt selville, pitääkö näkyvissä olevien merkkien olla päällä vai poissa päältä. Liekö kyseinen kämmäisy sitten tekijöiden piruilua vai puhdasta typeryyttä, sitä en tiedä, mutta pelaaja joka tapauksessa Murphyn lain mukaisesti valitsee aluksi väärin päin.

Koodin selvittämisen jälkeen tullaan edellä mainitsemani pusikkohirviön luokse. Pusikkohirvityksen jälkeen luolasta löytyy myös ihan mukavan näköinen suihkulähde, jonka lävitse pitää mennä päästäkseen eteenpäin. Hieman suihkulähteen jälkeen tulee muuten yksi varsin hyvin toteutettu hirviö siinä mielessä, että pelaajalle näytetään hirviöstä vain tumma siluetti, jolloin jää pelaajan mielikuvituksen varaan, minkä näköinen hirviön naama ja muut ovat. Hieman siluettihirviön jälkeen tulee taas yksi tekijöiden pikkumoka. Tajusin kyllä heti, että roikkuvan pään ohitse pitää päästä, mutta koska en kokeillut täsmälleen oikeassa kohdassa mennä raosta ylöspäin, niin tietenkään ukko ei sinne mennyt. Jälleen tuli parin minuutin jämähdys.

Kun raosta sitten vihdoin ja viimein pääsee, maisemat muuttuvat tällä kertaa luonnosta muukalaisten mihin lie tutkimuslaitokseen, jossa sitä tekotaiteellisuutta sitten riittää vaikka Ranskan markkinoille asti. Kauhusta valkoisia ukkoja edestä, takaa, istuu, makaa ja mitä kaikkea muuta. Mieleen tulee, että sekä synkkyys että toivo kasvavat Danielin päässä samanaikaisesti. Toisaalta ulospääsy voikin olla mahdollista, mutta toisaalta kiveä pystyisi sentään poralla poraamaan, terästä ei. Luolassa saattoi olla isojakin aukeita, mutta tutkimuslaitos on täynnä ahdasta käytävää, ja taas ainoa mahdollisuus on jatkaa.

Melkein taipaleen alussa tulee vastaan hissi, joka pitää saada toimimaan. Tulee siis uusi älyosuus, johon ei anneta mitään vinkkiä muualla kuin ohjekirjassa. Ensimmäiset kaksi tuntia meni sen huomaamiseen, ettei kaikkia neliöitä voinut saada aktivoitua yhtä aikaa. Seuraava puolituntinen meni keksiessä, millä perusteella valot syttyivät. Toinen puolituntinen vierähti kaikkien kolmen valon yhdistämisessä. Kaiken riemun jälkeen ohjelmassa oli bugi, jonka takia ukko putosi hissukuilua alas, vaikka hissi olikin tullut kohdalle. Kolmas puolituntinen menikin siinä, että tajusin kyseessä olevan luultavasti bugin, ja kokeilin hissiä uudelleen. Bugi tuli siis oikein harvinaisen onnellisessa paikassa. Nyt matka sitten jatkuikin alaspäin, aina vain syvemmälle ongelmiin.

Ensimmäisessä kerroksessa tulee vastaan muutamia mistä lie 60-luvun Doctor Whosta pöllittyjä robotteja, jotka tahtovat antaa sähköiskuja. Doctor Whon käskyläiset voi vaihtoehtoisesti joko jättää sekoilemaan omiin virtapiireihinsä jatkamalla matkaa saman tien seuraavaan hissiin tai armollisesti säästää ihmisten korvia ampumalla ne ennenaikaiselle eläkkeelle. Seuraavassa kerroksessa on tulossa joku kamikaze-henkinen Robocopista pöllitty irvistävä robotti saman tien päin muutaman pommikilon kera. OCP:n tuotoksen tuhouduttua tulee vastaan tyypillinen laserilla ampuva androidi, joka osaa polvistua. Vähän matkan päässä alkaakin sitten aikaisemmin mainitsemiani valkoisia humanoidikuvatuksia tirkistellä joka pylvään ja ikkunan takaa.

Vähän matkaa käveltyään ymmärtää, miksi valkoiset humanoidit katselevat. Maassa on muutama miina, joihin Danielin olisi ilmeisesti valkoisten humanoidien hillittömäksi riemuksi astuttava. Mutta hah! Sinä et sitä riemua heille suo. Sen sijaan Daniel väisteleekin miinoja kuin balettia harrastava norsu. Tässä kohtaa peliä todella kiittelee pelitilanteen tallennusmahdollisuudesta. Kun vähän aikaa on pommien ynnä muiden elottomien kanssa pelleilty, Daniel pääsee vihdoin alimpaan kerrokseen.

Alimmassa kerroksessa sitten alkaakin musiikin tekijän lahjattomuus hiljalleen paljastua. Musiikki kyllä vaihtuu, mutta ei parempaan. Musiikin idea sinänsä on ihan hyvä, mutta kun se on niin perinteisesti toteutettu, ettei sitä samaa moneen kertaan kuultua soitinten rääkkäystä enää jaksa kuunnella, etenkään kun kaikki soittimet eivät edes sovi kyseiseen kohtaan.

Kyseinen kohta pelissä on muutenkin koko pelin osuuksista huonoin, sillä siinä on annettu liikaa periksi peli-idealle sen sijaan, että olisi pyritty pitämään peliä taiteellisena elämyksenä. Kohta on kuin kuin joku Space Quest IV:n typeristä alipeleistä. Ei sovi kunnolla, ei toimi kunnolla eikä kukaan kuitenkaan nauti. Kohtauksessa mennään lyhyesti sanottuna räiskien eteenpäin ja välillä takaisin päin rynnäten energiaa täyteen hakemaan. Energian täyttöpätkä onkin yksi pelin parhaiten onnistuneista kohtauksista, vaikkei graafisesti olekaan parhaimmistoa, mutta kohtauksessa vilautetut kuvat toimivat todella hyvin ja tuovat juuri oikeanlaisia mielleyhtymiä.

Ei sinänsä, etteikö kyseisestä räiskinnästä mitään irti saa, kyllä se räiskintäkin ne ensimmäiset tuskalliset pari sekuntia viihdyttää, mutta myöhemmin kentässä tulee ihan kelpoja valoefektejä ja muutama onnistunut huonekin. Tosin valkoiset humanoidit taustoilla ovat suorastaan ärsyttävän teennäisiä: niin tyypillisiä populaarikulttuurin kuvia, mutta toisaalta populaarikulttuurin kuviahan pelissä kierrätetään muutenkin hyvin ahkeraan.

Räiskinnän jälkeen Daniel pääseekin sitten ampumaan itseään, tai oikeammin omaa hologrammikopiotaan. Sinänsä ei olisi pitänyt olla liian vaikeaa arvata, että kun itsensä saa ammuttua, niin ei tietenkään pysy kuolleena, sillä paikka jossa omaa hologrammia ammutaan, muistuttaa hyvin paljon kohtua. Vihjaisee siis jo etukäteen, että jotakin on syntymässä. Tiedä sitten, onko tekijöillä ollut alitajunta toiminnassa vai ovatko he todella niin päteviä, mutta syntymäkohdan idea on todella hyvä - harmi vain, ettei itse toteutus onnistunut.

Kun Daniel pääsee seuraavaan huoneeseen itsensä tapettuaan, kyseinen syntymä tapahtuu. Kohdassa on mielenkiintoista ajatus siitä, että kuolema luo elämää kohdun sisällä - tosin kieroutunutta sellaista, mustan enkelin tai huonon Batman-imitaattorin. Tarkoittaako kenties, että ruumis on hylättävä jo ennen syntymää, jotta voisi syntyä hengeksi, eli neroksi synnytään, ei tulla. Joka tapauksessa koko suvun kaikki parhaat geenit kerääntyvät yhteen ainoaan. Tästä ei enää parannuta, tästä mennään ainoastaan alaspäin. Ja tietysti kyseisen neron pitää olla psyykkisesti liian heikko kestämään sitä kaikkea ajatusten tulvaa, ja nero päättääkin tuhota kaikki alemmat.

Siitä Daniel sitten juosta ravaamaan henkensä edestä, ennen kuin Ukko Halleluja saa kiinni - ja koko pelin huonoin esitys soi taustalla. Miten muusikko voikin olla niin uskomattoman typerä, että tekee jotain sellaista, mihin kuka tahansa pystyy ja mikä ei oikeastaan edes sovi taustamusiikiksi. Sellaista sähkökitaran rämpytystä, jonka kuuntelemiseen tarvitaan äärettömän huonoa makua, voi yhtä hyvin vääntää itsekin. Protracker keksittiin aikapäiviä sitten.

Nyt Daniel sitten pääseekin ensimmäistä kertaa ylöspäin. Oikein hauskaa, että kun Daniel kerrankin pääsee ylöspäin, jättää hän ylempänsä alleen osoittaen, että vaikka toinen onkin henkeä, ei se silti riitä pärjäämään fyysisessä suorituksessa hänelle. Daniel siis on päässyt ylös kaupunkiin keskelle vihollisia. Jälleen tulee osoitus tekijöiden ylettömästä lahjattomuudesta pelin toimivuuden suhteen.

Jos Daniel lähtee oikealle, kuolee hän Ukko Hallelujaan. Vasemmalle hän ei pääse. Jotain siis pitää tehdä välissä. Täytyy mennä yksi ruutu oikealle ja ampua vasemmalle. No, kyllä minä sen arvasin melkein saman tien, mutta kun menet ja ammut, niin mitään ei näytä tapahtuvan, vaikka vesihökötys, joka ammuskelusta vaurioituu, jatkuukin oikeaan ruutuun asti. Sitä sitten jää ihmettelemään, mitä ihmettä tässä oikein pitää tehdä kun mitään ei tapahdu, ja päätyy siihen tulokseen, että ainoa mahdollisuus on jatkaa oikealle ja ajoittaa aika siten, ettei Ukko Halleluja ole paikalla sillä hetkellä. Todellisuudessa olisi kuitenkin pitänyt mennä takaisin vasemmalle, jolloin olisi nähnyt, että vesihökötys on hajalla tuhannen päreinä ja vienyt siinä sivussa mukanaan pikkuhökkelin, josta tultiin.

Nyt Daniel pääsee sukeltamaan, jotta saisi lisää energiaa. Kun sitä vihdoin ja viimein ajatteli kaupunkiin noustessa, että ehkä nämä musiikit sittenkin voivat vielä parantua ja että ehkä ne pari kämmäystä olivat vain jonkun toisen tekemiä, niin tietenkin se harhakuvitelma osoitetaan yhtä olemassa olemattomaksi kuin viisas poliitikko, joka saa jotain aikaan. Eikö muusikko voinut tajuta, ettei kitaraa käytetä kohdissa, joissa pitää olla syvällinen vesimusiikki? Tavallinen kitara on kevyt vesiääni, ei syvällinen.

Kaupungista riittääkin riesaa pitkäksi aikaa, kun pelin tekijät ovat onnistuneet paikan varsin lahjakkaasti pilaamaan. Ei kaupungissa toiminnan, grafiikoiden tai muun puolesta ole niinkään valittamista, mutta on todella ärsyttävää etsiä kahdeksan eri vipua, joista jokainen pitäisi vääntää oikeaan asentoon, jotta myöhemmin pääsisi eteenpäin, mikäli on jostain salasanan löytänyt. Vipujen vääntäminen ei niinkään tuota tuskaa, mutta niiden löytäminen kyllä. Kaupunki on nerokkaasti tehty sokkeloksi, josta kyllä löytyy kartta kolmena palasena, mutta paikantaminen on uskomattoman vaikeaa tekijöiden kehittämän kuvakulmanvaihdosmenetelmän vuoksi. Ei ole harvinaista, että kun kulmasta kääntyy, niin ukko näyttää menevän täysin päinvastaiseen suuntaan kuin on itse asiassa menossa. Mukavaa on myös, että kun systeemiin alkaa tottua ja oppii näkemään, mihin Daniel on itse asiassa menossa, niin vivut on jo väännettynä tai hermot loppuun palaneena.

Rassaavaa kaupungissa on myös mustan enkelin siellä täällä lentely. Vaikeuksia itsensä paikantamisessa on ilman juoksemaan joutumistakin. Jos musta enkeli onnistuu tappamaan Danielin, tulee muuten keskinkertainen, mutta syvemmältä ajatukseltaan varsin mielenkiintoinen animaatio. Nimittäin musta enkeli käyttää sädekeppiä, joka siis on ikään kuin hänen ajatustensa jatke, tuhoamaan Danielin sisältä käsin. Siis ikään kuin se käyttäisi psykologiaa ja aivojaan Danielin, alempansa, tuhoamiseen repimällä Danielia useaan eri suuntaan ja pitämällä huolen, että Daniel joutuu käymään joka suunnassa kuumana aina niin kauan, että stressi, kipu, luonne antaa periksi ja hajottaa Danielin kokonaan palasiksi, siis toimintakyvyttömäksi, mielisairaaksi tai kuolleeksi.

Plussia silti on annettava kaupungista monistakin eri asioista, sillä kaupungissa on esimerkiksi tavallaan kaksi eri aluetta, joista toinen on ikään kuin keskusta, jossa on luonnollisesti eniten elämää, ja loput ovat kuin syrjäkujia, kuten oikeissakin kaupungeissa; niissä on kyllä elämää, mutta vähemmän, lähinnä spurguja yms.

Keskusosassa etenkin on hienoa, että siellä on baarin tapainen esitys, jossa on konsertti. Tosin olisi ollut parempi, jos konserttiin menoon olisi ollut jokin syykin, kuten vivun vääntäminen, sillä näin irrallisena se käy silti jotenkin häiritsemään. Artistin esiintyminenkin on hyvin keksitty, ukko tosin pysyy paikallaan, mutta ukolle on tehty höyrystymisefekti, joka antaa vaikutelman siitä, että ukko tekeekin jotain. Sanottava kuitenkin on, että baarissa esiintyvä bändi on todella huono. Jos esiintyisivät oikeasti, niin en menisi katsomaan. Kaupungista joka tapauksessa löytyy vähän kaikenlaista ja tunnelma on aika lailla kohdallaan.

Kun kaupungista on sitten vivut väännetty ja päästy sen ansiosta päällä olevan salakoodioven luokse, pitää Danielin antaa oikea koodiyhdistelmä, jotta ovi aukeaisi. Kun koodi on syötetty, painaa Daniel enteriä automaattisesti. Kun ovi avautuu, tulee Ukko Halleluja jälleen Danielia kohti - pitää siis taas ravata. Tällä kertaa tosin vain kaksi kuvaruutua, jolloin matka näyttää tyssäävän hyvin ikävästi: silta loppuu kesken, eikä toisella puolella olla vielä.

Daniel siis joutuu kokeilemaan siipiensä kantavuutta ja hyppäämään pakon edessä alas. Huonostihan siinä tietysti käy. Daniel kolahtaa kallioon ja menettää tajuntansa muutamaksi tunniksi. Tässä kohtaa tuleekin yksi pelin hienoimmista pätkistä. Tähän asti Daniel on aina joutunut olemaan pakosalla, eksyksissä, vangittuna ja synkkyydessä. Nyt kun Daniel ensimmäistä kertaa on vapaana ilman että kukaan olisi hänen perässään, hän herää taivaalliseen kirkkauteen. Silmien auettua Daniel näkee yllään lintuja, jotka myös kertovat hänen tämänhetkisestä vapaudestaan. Mutta tietenkään kaikki ei voi olla näin hyvin, vaan pian Daniel jo huomaa olevansa kalliolla, josta ei voi kuin hypätä alas. Daniel joutuu siis taas syöksymään kohti tuntematonta.

Hypyn seurauksena Daniel joutuu virtaukseen, joka siis on ikään kuin elämän vesi, joka vain virtaa jatkuvasti eteenpäin yhä kiihtyen ja jota vastaan on turha edes yrittää pullikoida. Kun elämän tahti käy liian kovaksi, putoaa Daniel alas, kovaa ja korkealta, kuten elämässä yleensä on tapana. Onneksi Daniel kuitenkin putoaa tällä kertaa veteen, joka on kirkas ja taivaallinen. Linnut lentävät taustalla, Daniel on vihdoin vapaa! Danielin kaikki tuska huuhdotaan tässä kirkkauden vedessä. Tilannetta korostaa vielä musiikki, joka on varsin henkimäistä, tosin teennäistä sellaista. Nyt Danielin tarvitsee vain uida rantaan ja lähteä.

Mutta mikä pettymys Danielia kohtaakaan, kun hän oikealle tarpeeksi uituaan huomaakin, että vastaan tulee kaatopaikka, jonka rantaan ei ole nousemista. Juuri kun Daniel luuli olevanssa vapaa, juuri kun kaikki saasta oli huuhdeltu hänestä, hänen eteensä tuleekin kaikki muukalaiskaupungin saasta, kaikki muukalaiskaupungin saasta on siirretty tähän yhteen ainoaan paikkaan, johon Danielin pitäisi mennä mutta johon hän ei nyt pääse.

Danielin ei siis auta kuin taas mennä alaspäin ja mikä pahinta, alas sinne, mikä juuri puhdisti hänet kaikesta synnistä ja tuskasta. Daniel joutuu sukeltamaan syvälle pyhyyteensä ja etsimään ja tutkimaan itseään, jotta löytäisi oikeutuksen syntinsä, eli aseen, uudelleen ottamiseen, jostain mielensä syvimmistä sopukoista, ja hän löytää sen. Ja kun pikkusormi on annettu, on kohta mennyt koko käsi. Daniel löytää tynnyreitä, joihin hän purkaa raivonsa aseellaan ja nopeasti huomaa, kuinka kaikki räjähtää hänen käsiinsä. Räjähdyksen hetkellä Daniel vielä turvautuu pyhyyteensä ja uskoo asian oikeutukseen, mutta tietää syvällä sisimmässään, että haaveet pyhyydestä ovat nyt sirpaleina, kuten kallion katosta voi nähdä. Daniel siis menee portista ulos tuntemattomaan mustaan - ja rojahtaa heti katumuksen käytävään.

Täällä vaihtuu jälleen musiikkikin. Musiikki ei ole millään muotoa huonoa, sillä se jo kuulostaakin siltä, että jotain lopullista on kohta tapahtumassa. Ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin Kristus-teema, niin toisenlainen musiikki olisi kyllä sopinut paremmin. Tuskinpa muusikko on tajunnut kyseistä yhtäläisyyttä.

Kohta on perusidealtaan hieno, valitettavasti tekijät vain ovat jälleen kerran onnistuneet lahjakkaasti pilaamaan paikan. Jos paikassa olisi saman tien ollut selvää, mitä pitää tehdä ja kuinka, ja jos yläkerta olisi poistettu, niin paikka olisi todella hieno. Mutta nyt esimerkiksi yläkerta on täysin turha osio, jossa on vain yritetty saada paikkaan lisää tekemistä. Ei yläkerta yksinään niin haittaisi, mutta kun siellä pitää vielä soida typerä ja täysin kohtaan sopimaton musiikki, niin johan on paikka pilalla.

Toinen merkille panemani huono asia: esine jota pitää käyttää, pitää antaa avaruusaluksen luona oleville ihmisille. Ei esineen antamisen keksiminen ollut vaikeata, mutta kun missään ei kerrota, miten esineitä annetaan. Jos tuuri käy, niin pelaaja jossain välissä vahingossa ensiksi kyykistyy ja painaa sitten ohjainta alaspäin, jolloin Daniel antaa esineen, mutta jos tuuria ei käy, niin Daniel pyrkii ampumaan ihmiset hengiltä, juoksee heidän taakseen eikä saa mitään aikaan.

Paikassa joka tapauksessa on Kristus-teema. Käytävää on pitkästi, pitää siis vain mennä eteenpäin, kohti tuomioistuinta. Kun tuomioistuimelle eli ihmisten luokse päästään, puolustaudutaan, kuten kuuluu, siis antamalla avaruusaluksesta puuttuva pala. Todisteita kuultuaan tuomarit päättävät ristiinnaulita Kristuksen, siis asentaa ruumiinlämmöntunnistimen Danieliin. Jotta avaruusalus voi lähteä, on Danielin mentävä voittamaan musta enkeli, eli taivaan portin auki pysymiseksi on jonkun voitettava paha. Kristus lähtee kohti ristiinnaulitsemista kantaen omaa ristiään, ja matka tuntuu pitkältä, eli Daniel ravaa pitkän matkan.

Daniel saapuu ovenvalvontahuoneeseen, Jeesus saapuu ristille. Seuraa lopullinen taisto hyvän ja pahan välillä; voiko Jeesus antaa ihmisille anteeksi? Musta enkeli tulee Danielia kohti ja Daniel teleporttaa itsensä jo kertaalleen itsensä puhdistaneeseen veteen, musta enkeli seuraa perässä, mutta ei voi kestää sitä pyhyyttä, vaan hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Danielin ruumiinlämpö laskee ja häntä luullaan kuolleeksi. Jeesus pyytää isää antamaan heille anteeksi, sillä he eivät ymmärrä mitä tekevät. Kuolee kolmeksi päiväksi, nousee kolmantena päivänä haudasta ja näyttää itsensä muille. Daniel nousee vedestä, ruumiinlämpö nousee, Daniel onkin elossa. Muut näkevät monitorista Danielin olevan elossa, mutta Danielin osalta se on jo myöhäistä. Daniel hajoaa pitkin taivasta muukalaisten mukana ja muut ihmiset ovat pelastettuja. Jeesus nousee taivaaseen ja ihmiset voivat pelastua. Yhden oli siis kärsittävä, jotta muut voisivat pelastua.

Sanottava silti on, ettei tunnu siltä, että pelin olisi päässyt lävitse, kun oma äijä kuolee lopussa. Tosin voihan vain olla, etten yksinkertaisesti keksinyt, miten peli olisi pitänyt mennä lävitse. Jos siis joku on keksinyt toisen tavan päästä peli lävitse, niin lähettäkää ratkaisu Sakuun, jotta näen mitä tapahtuu. Mikäli peli mennään tällä tavalla lävitse, niin jälleen on tekijöille yksi valittamisen aihe lisää. On nimittäin typerää, että jos Daniel hukkuu lopussa, niin silloin peliä ei pääse lävitse. En ymmärrä, onko sillä mitään väliä, kuoleeko Daniel hukkuen vai räjähtäen, lopputulos on silti sama. Ihmiskunta on pelastettu.

Loppudemojen mentyä tulee pelin tekemisessä mukana olleiden eli lähinnä kielen kääntäjien nimiä pelistä otettuja kuvia taustanaan. Loppumusiikit eivät ole kovin kummoiset. Ensimmäinen edes menettelee, mutta kun tulee raita, jossa on kellaribändiltä kuulostavia lauluääniä, niin se on karmeata kuunneltavaa. Ei uskoisi, että ammattilaisjulkaisussa voi olla sellaista.

Jätin perinteisemmän alkudemon selittämisen loppuun, koska alkudemo on ajaton loppudemo ja alkudemo samanaikaisesti. Alkudemo alkaa varsin hyvin piirretystä kuvasta. Siinä on oikealla puolen vasemmalle menneisyyteen katsova metallisen tyylinen ihmisen pää, joka kuultaa taustalla olevaa avaruutta lävitseen. Vasemmalla puolella on ihmisen sukupuoleton lihaskuva, joka juoksee eteenpäin kohti tulevaisuutta.

Ihmislihaskudoskuvat ja metallipää ovat molemmat hyvin tyypillisiä nykyajan populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka molemmat kuvaavat ihmisten halua päästä eroon heikkoudestaan ruumiista ja muuttua pelkäksi kovaksi, hymyttömäksi ja kaiken yläpuolella olevaksi hengeksi. Kuvat tosin jo kertovat, ettei siinä ole onnistuttu. Taustalla ääni selittää, kuinka ufot tulivat, ihmisiä katosi yms. Siksi onkin hienoa, että metallipää, eli siis nyt hengeksi muuttunut Daniel, katsoo menneisyyteen samalla kun kertoo siitä.

Eli aivan ensimmäinen pätkä mikä tulee, selviääkin yllättävän pelin lopun jälkeen loppudemoksi. Kun Daniel on kuollut lopussa, alkaa hän kuolleena henkenä eli metallipäänä kertoa, miten lihaskudoksesta hengeksi muuttuminen tapahtui. Lihaskudos sopii etenkin, koska Daniel joutui käyttämään fyysisiä voimiaan päästäkseen loppuun ja joutui voittamaan mustan enkelin eli pahan hengen fyysisellä voimallaan, minkä vuoksi epäsuorasti muuttui hengeksi. Yrittävätkö pelintekijät kertoa, että hengeksi muututaan kivun kautta? Kenties.

Hienoa on myös, että koska alkuselostus onkin vasta lopussa, tarkoittaa se sitä, että peli jatkuu ikuisesti. Aina kun Daniel kuolee lopussa, alkaa hän kertoa metallipäänä, miten kaikki tapahtui, jolloin kertomuksen nähdäkseen on peli jälleen pelattava lävitse ja taas alkaa metallipää selostaa. Koska peli ei kuitenkaan varsinaisesti matkusta ajassa taaksepäin, sillä kertominen tapahtuu mielessä eikä ajassa taaksepäin menemällä, on kyseessä ikiliikkuja. Taustalla kuuluvalle puheelle on tehty kaikuefekti soittamalla sama ääni kahteen kertaan hieman eri aikaan, mikä on kuulokkeilla aivan hirveän kuuloista.

Aito alkudemo alkaa hyvin elokuvamaisesti, kun avaruusalus lähtee muukalaiskaupungista kohti maapalloa ja vähän väliä tulee pelintekijöiden nimiä. Tosin elokuvaksi demossa on todella iso kasa kuvausteknisiä virheitä, joiden vuoksi alkudemon tajuaminen ensimmäisellä kerralla onkin vaikeaa. Taustalla alkudemoissa soi musiikki, joka alussa toimii varsin kelvollisesti, mutta mitä lähemmäs loppudemo pääsee, sen huonommin kitaran rämpytys taustalle sopii. Raita ei mikään kummoinen sinänsä ole musiikkia ymmärtäville henkilöille, mutta MTV:n uhrit kyllä varmasti pitävät sitä yhtenä kaikkien aikojen parhaista alkudemomusiikeista. Aluksi rauhallinen kitaran soitto tuo paikan harmoniaa esille, mutta myöhemmin kun tilanne muuttuu, kykenee musiikki aina vain vähemmän ja vähemmän mukautumaan tapahtumien kulkuun. Lopussa tuntuukin jo siltä kuin olisi vain laittanut huonoa musiikkia soimaan kasetilta ja pelaisi peliä ilman ääniä.

Kun alus menee avaruudessa, se aiheuttaa yhdessä kohtaa aaltomaisen liikkeen avaruuden taustalle. Kuvaa siis hyvin harmoniaa ja avaruuden feminiinisyyttä. Huomaa selvästi, että avaruus on tekijöille rauhan, rakkauden, tietoisuuden yms. mielikuva. Aluksen saapuessa maapallolle se laskeutuu kaupunkiin syrjäkujalle ja naamioi itsensä autoksi. Muutos tapahtuu aaltoilemalla, eli huijaa siis silmää hiljalleen aivopesten silmät uskomaan muukalaisten käsityksen autosta olevan oikea ja oman väärä. Muukalaiset ajavat Danielin asunnon luo ja ryntäävät Danielin oven läpi sopivan hetken tullen, tulee siis räjähtävä muutos. Seuraa nyrkkitappelu Danielin ja muukalaisten välillä, joka tosin vaikuttaa enemmän kahden robotin tappelulta.

Daniel menettää tajuntansa ja muukalaiset lähtevät rahtaamaan Danielia kohti autoksi muutettua alusta. Muukalaiset ajavat vuoristoon autolla, koska pelintekijät ajattelevat epäloogisesti, että keskelle kaupunkia sopii kyllä laskeutua, mutta sieltä ei sovi nousta. Johtuen pelintekijöiden ajatusten juoksusta menee muukalaisilla sopivan nousupaikan löytämiseen niin paljon aikaa, että Daniel ehtii herätä kesken ajomatkan. Daniel alkaa vaistomaisesti heti hakata kaikkia nyrkin etäisyydellä olevia, minkä vuoksi auto ajaa ulos sillalta ja kesken putouksen muuttuu takaisin alukseksi. Muutoksessa vanha, eli auto, menee alaspäin kohti menneisyyttä ja unohdusta, mutta muututtuaan maailmanajanmukaiseksi ja hieman edistyksellisemmäksikin lähtee alus kohti menestystä, tunnetuksi tulemista ja tulevaisuutta.

Nyt alus lähtee manuaaliohjauksen turvin kohti muukalaisplaneettaa, tietysti muutaman puun voimalähteellään polttaen. Tuli on puhdistava ja aggressiivinen elementti, tässä tapauksessa ainoastaan puhdistava, eli maailman on puhdistuttava luonnon suhteen, jotta teknologia voisi kehittyä. Alus saapuu muukalaisplaneetalle, posauttaa päin lasikupua ja lasikupu korjataan saman tien. Alus jatkaa matkaa kohti maata ja päätyy loppujen lopuksi kaatopaikalle.

Nyt tulee sitten se Another World -tyylinen perinteinen "paljon dataa kuvaruudulla" -kohta. Kuvaruudulla vilkkuu tietoa muukalaisten elinvoimien toiminnoista, Danielin tilasta ja yleensäkin kaikkea tapahtumaan liittyvää. Informaatiosta löytyy todella paljon tietoa, mm. kaupungin kartta, jota tosin ei tajua ennen kuin on pelin läpi pelannut. Kuvakulmien huonon valinnan takia karttaa ei välttämättä tajua vielä silloinkaan, koska Daniel juoksee kartan mukaan väärään suuntaan. Lopputuloksena kuitenkin muukalaiset päättävät tuhota auton kyydissä olijoineen jätteiden tuhoajalla. Tästä peli sitten alkaakin, kun Daniel on herännyt ja kömpinyt autosta ulos.

Alkudemon huonoksi puoleksi on sanottava sen epäselvyys, mutta hyväksi puoleksi on sanottava, että sen jaksaa katsoa useampaankin kertaan, tosin osittain juuri sen sekavuuden takia. Pitkäveteinen demo ei ole oikeastaan muualla kuin lopussa, jossa dataa tulee liian mielenkiinnottoman näköisesti liian pitkän aikaa.

Ääniä ei ole pelissä monia, mutta ne ajavat asiansa. Grafiikoita ei voi arvostella perinteisin metodein, koska ne ovat ikään kuin taideteoksia. Grafiikka siis joko miellyttää tai sitten ei. Musiikeista löytyy pari hyvää, pari kohtalaista, pari menettelevää, muutama huono, muutama uskomattoman huono ja pari pohjanoteerausta. Bugeja pelissä on uskomattomasti. Kokeilkaapa uintikohdassa mennä esimerkiksi kaatopaikan kohdalle, ja sitten kääntyilette edestakaisin paikallanne, niin kohta Daniel löytyy kuvaruudun alapuolelta.

Kaikista pelin typeeryksistä huolimatta, jos pidit Another Worldista ja Flashbackista, niin luultavasti pidät tästäkin - et ehkä yhtä paljon, mutta tarpeeksi kuitenkin ostaaksesi pelin. Ne jotka eivät ole Another Worldia tai Flashbackia pelanneet, joutuvat itse päättämään, uskaltavatko pelin ostaa vai eivät, sillä peli on kyllä ihan hieno ja viihdyttävä, mutta ei kyllä mikään suosikki. Jos olet kiinnostunut peleistä tai elokuvista laajemminkin, esimerkiksi kiinnostunut tekemään pelejä, niin kannattaa ostaa ja katsoa, sillä teoriassa tämä on todella hyvä, käytäntö vain mätti. Oppikaa siis tämän virheistä ja tehkää omanne kunnolla. En anna pelille arvosanaa, sillä se olisi väärin tätä peliä kohtaan. Jos tätä kaikki huomioiden arvostellaan, ei tälle voi paljoa antaa, mutta hyvä tämä silti on.

Kun olin tajunnut, että Danielin on ilmeisesti tarkoitus kuolla lopussa, olin vähän aikaa melkein tyrmistynyt siitä, miten hienosti Kristus-teema oli laitettu peliin. Kun tyrmistyksestä tokenin, alkoi suututtaa ihan uskomattomasti, sillä tämä peli olisi voinut olla niin paljon. Tämä olisi voinut olla kaikkien aikojen paras peli ja tämä olisi voinut olla se ensimmäinen, joka aloittaa isommankin sarjan taiteellisia esityksiä. Tämä peli olisi voinut olla sama peleille kuin Metropolis, Dr. Caligari yms. olivat elokuville. Tämä olisi voinut olla se ensimmäinen suuri ja mahtava.

Nyt tämä kaikkien aikojen upein peli jää niiden useiden pikkubugien ja pikkukompromissien takia pelkäksi keskinkertaisuudeksi, joka on viiden vuoden päästä jo luultavasti lähes unohdettu. Innolla jään odottamaan, tuleeko samalta ryhmältä vielä pelejä tulevaisuudessa. Toivon vain, että he eivät enää tee kompromisseja eivätkä jätä bugeja - ja muusikko oppii ymmärtämään musiikin psykologiaa.

onEscapee

Amiga Flame antoi pelille "Game of the Year" -arvosanan, CU Amiga oman Superstar-kunniamainintansa ja muuallakin peli on saanut tasaisia yli 90% arvosanoja. Pelistä on tekeillä myös PC- ja Mac-versiot.